Äitienpäivä on kansainvälinen äitien juhlapäivä. Silloin äitejä muistetaan ympäri maailmaa. Suomessa äitienpäivää vietetään aina toukokuun toisena sunnuntaina. Tänä vuonna se äitienpäivä on  vietetään sunnuntaina 14. toukokuuta. Suomessa äidit saavat äitienpäivänä usein kukkia tai lahjoja. Äidille keitetään ehkä myös aamukahvit. Monet perheet ja suvut kokoontuvat yhteiselle lounaalle tai kahville äitienpäivänä. Silloin onnitellaan myös isoäitejä. Äitejä muistetaan myös juhlatilaisuuksissa. Perinteisesti presidentti palkitsee äitienpäivänä joukon äitejä hyvästä kasvatustyöstä.

Äitienpäivä on vanha juhla. Ensimmäistä yleistä äitienpäivää vietettiin Yhdysvalloissa vuonna 1908. Suomessa päivää on vietetty vuodesta 1918 lähtien. Jotkut ovat sitä mieltä, että äitienpäivä on nykyisin liian kaupallinen juhla. Ihmiset ostavat kalliita lahoja äideille, mutta juhlan todellinen tarkoitus unohtuu. Äitienpäivää voi toki viettää ilman kalliita lahjojakin. Tärkeintä on kertoa äidille, että hän on tärkeä.

Onnea kaikille äideille!