KOIRAKIRJA_parasystavamme_300px

Selkokielinen tietokirja kertoo perusasiota koiran hoitamisesta. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi koiran kynsien leikkaamisesta ja siitä, miten koiran turkkia hoidetaan. Lisäksi kirjassa on neuvoja, millainen koirarotu kannattaa valita itselle. Kirjan ovat kirjoittaneet ja kuvittaneet Seija Niinistö-Samela ja Juha Samela.

Kirja on myynnissä Selkokeskuksen kirjavälityksessä. Uusimmat kirjat esitellään Uutuudet-kohdassa.

Lue katkelma kirjasta:

Koira on suden sukulainen

 

Ihmisen ja koiran ystävyys on kestänyt jo tuhansia vuosia. Tutkimusten mukaan koira on elänyt ihmisen kanssa jo noin 16 000 vuotta sitten. On myös löydetty merkkejä siitä, että koira olisi ollut ihmisen seuralainen jo paljon aiemminkin.

 

Nykyisin tiedetään, että susi on koiran esi-isä. Koira on hyvin läheistä sukua sudelle. Koiran ja suden geenit ovat hyvin samanlaiset. Suden ja koiran läheisestä sukulaisuudesta kertoo se, että susi ja koira voivat lisääntyä keskenään. Niiden yhteisistä pennuista tulee myös lisääntymiskykyisiä.

 

Täysin varmasti ei tiedetä, miten sudesta alun perin kehittyi ihmisen seuralainen. Susi ja ihminen ehkä huomasivat, että metsästäminen sujuu helpommin yhdessä. Saattaa olla myös niin, että molemmat vain viihtyvät toistensa seurassa.

 

Paras ystävämme – koiratietoa selkokielellä, Kustannus Oy Pieni Karhu 2013